Aivan niin ko meän omissa kohtaamisissa kuoleman kans, tärkeättömät asiat ja löysä puhe tölmäthään sivvhuun. Se oon totisuus. Olema meän eksistensin ytimessä, ja ylösnousemuksen eessä sanatki menetethään osan heän merkityksestä. ”Kuolu oon kuolema”, kirjoittaa Grundtvig meän mahtaavimmassa virressä, ”Påskemorgen slukker sorgen”. Setninki oon absurdi, mutta kuitenki mahtaava siinä vastakohtasuuessa, koska ko kuolema oon kuolu, kaikki oon erilaista, kaikki oon muuttunu. ”Vidunderligst av alt på jord” -virressä käyttää virsirunoilija vielä ouompia sanoja ko hän kuvvailee Jumalan valtakunnan mahtavuutta, niin ko se oon ylösnousemuksen aamun jälkhiin; voima nauraa kuoleman haavale, ”ja hypätä hauoitten yli”. Nämät oon rohkeita ja rajanylisiä kuvia, ja myös aika hauskaa, ainaki jos ajattelema konkreettisesti. Ja tätä met laulama koska kuoleman kuolema oon niin käsittämättömän iloista.
Mutta mitä tarkoittaa ylösnousemus, mikä oon sen tarkoitus? Met uskoma, tai ainaki toivoma, ette maailman yli ja meän elämän yli oon valo, joka paistaa meitä kohti tulleevaisuuesta, ikuisuuesta, ylösnousemuksesta. Näjemä tosin niin ko peilistä, mutta kuitenki jumalanvoimat murtautuvat meän aikhaan jo nyt. Ja tässä kristinusko oon sukua monen muun toivon kans – ette jonaki päivänä tapattuu jotakin uutta; köyhät saavat leippää, asheet tavothaan uuelheen, rauha voittaa ja sorretut vapautethaan, niin ko Jeesus proklameerasi hänen ensimäisessä puhheessa (Luk 4,18 f). Köyhitten ja sorretuitten toive vaphauesta ja paranuksesta, ja taistelu luonon ryöstelyä vasthaan, oon syvä sävel Raamatussa.
Mutta Raamatun sanoma mennee pitemälle ko kaunheimat solidarisuuesta ja oikeuenmukaisuuesta perustuvat liikkheet. Kristinuskossa oon, niin ko mainittu, jopa kuolema kuolu. Se mistä Edvard Munch niin tehokhaasti maalaa; se kalpea, pölättävä, tyyhä tila joka kuolema voi olla. Myös sen uskoma olevan voitettu. Ja tässä usko mennee pitemälle ko kaikki yhtheiskunnalinen ja poliittinen toivo. "Maasta sie taas nouset ylös", sanoma hauala. Ja voima uskoa ja toivoa, ette se oon totta.
Taas meän luultavasti häyttyy käyttää kuvia. Sekä Raamattu ette virsikirjan virret käyttää kuvia jyvästä tai siemenestä joka panhaan maahan syksylä, ja kasvista joka ittää, uskomatonta kyllä, pitkän talven jälkhiin, täälä Pohjais-Norjassa joskus lumesta. Se oon käsittämätöntä, kuitenki se tapattuu. Ja voima uskoa ette ylösnousemuksesta ja tulleevaisuuesta tulleeva valo voi kehittää jotakin yhtä käsittämätöntä, johon sisältyy meän kroppit, yhtheiskunnan epäoikeuenmukaisuuet, luonon vahingot ja elämä itte; ette kuolema pohjimilta oon kuolu, täysin ja kokonhaan.
Hyvvää päässiäistä!
Stig Lægdene
Toimiiva pispa